Tässä postauksessa on koottuna lähes koko syyskauden keramiikka-/posliinituotanto.
Showing posts with label keramiikka. Show all posts
Showing posts with label keramiikka. Show all posts
November 19, 2015
June 28, 2015
Suuri mielipidekyselypostaus
Nyt on tilaisuus päästä vaikuttamaan siihen millaisia miniatyyrikeramiikkatöitä teen ensi lukuvuoden aikana. Klikkailkaapa auki loput tästä postauksesta, sillä esimerkkimalleja on monta ja niihin saa tarvittaessa viitata.
Suunnittelua ja pohdintaa
Tuossa kun juttelin erään "kanta-asiakkaani" kanssa keramiikkajutuista, tuli pohdittua ihan vakavastikin sitä sellaista omien minitöidensä brändäämistä noin niin kuin vihdoinkin. Kun tuota minikeramiikkaa saa vaikka miten siistiä ja hienoa tusinatavarana halvalla Kiinasta, niin onhan siinä hieman haasteellista aloittelijana kilpailla kun hintaan haluaisi niin mielellään sisällyttää käyttämänsä ajan, vaivan ja materiaalikustannukset. Haluaisin tarjota ostajille hieman jotain muutakin kuin vain sen pienen keraamisen kökkänän, vaikka se nyt lähtökohtaisesti se pääasia näissä onkin. Mietin, että jos esineellä on jokin identiteetti (se mitä brändiksikin kutsutaan) saa ostaessaan automaattisesti hieman muutakin kuin vain itse esineen.
En niinkään halua lähteä myymään mitään tiettyä elämäntapaa tai mielikuvaa esineideni mukana siitä huolimatta, että olen jo jonkin aikaa vedonnut myyntipuheissani suomalaisen käsityön tukemiseen (tätä väitettä on aina yhtä katkeranmakeaa esittää kun sukunimi on mitä on, mutta olen kuitenkin suomalainen)...
Ajattelin lähinnä toteuttaa sellaisia pieniä konkreettisen tason muutoksia. Ensinnäkin esineiden pohjista on kokonsa takia toistaiseksi kokonaan puuttunut nimimerkki/puumerkki ja olisi ehkä korkea aika tarttua jotenkin tähän ongelmaan. Olen tähän asti pyrkinyt pakkaamaan myymäni/vaihtamani/lahjoittamani esineet "nätteihin" rasioihin ja aion mahdollisuuksien mukaan jatkaa sitäkin. Toiveenani on, että ostaja tuntee saavansa pienen aarteen avatessaan pakettiaan.
Lisäksi paketin mukana voisi tulla pieni logolla varusteltu saatekortti, jossa on esineiden "sarjanumerot" ja valmistuspäiväys. Tämä tarkoittaisi tarkempaa kirjanpitoa tuotoksistani ja myös siitä kuinka paljon niitä on maailmalla. Se on hieman lisätyötä, jonka todellisuudessa tekisin lähinnä omasta mielenkiinnostani, mutta jonka ostaja saisi kaupan päälle ainakin jonkinlaisena informaatiomuotoisena lisäarvona. Esine ei olisi enää niin satunnainen tai tuntematon, vaan sillä olisi jokin tausta ja konteksti. Taustaan voisi myös kuulua se, että dokumentoisin sen valmistusprosessia hieman seikkaperäisemmin täällä blogissa.
Toki lopullisen arvon määrää omistaja asettaessaan sen uudelle paikalleen, uuteen kontekstiin. Mutta ehkä näillä pienillä muutoksilla päästäisiin hieman lähemmäs rahallisen hinnan, vaivan ja fyysisen esineen ominaisuuksien (laadun) keskenäistä tasapainoa.
Nyt kun vain keksisi jonkun sopivan taiteilijanimen tai nimikkeen, jonka alle nämä sovittaisi... Uskaltaiskohan tuota Fingers and Thumbsia käyttää, kun se lie ehkä yleisyytensä takia ongelmallinen. :/
---Edit: Facebook-sivu löytyy nyt täältä.

June 26, 2015
Nukkaa ja keramiikkamyyntiä...
Noista sylvaanialaisista innostuttuani tuli hankittua kynsitaiteeseen tarkoitettua nukkahöytyvää omiin nukkapintaisiin projekteihini... en ole vielä päässyt niitä kunnolla kokeilemaan, mutta tuosta olisi tarkoitus käyttää hötöä ötököiden lisäksi myös esimerkiksi nukketalon sammalkoristeluun ja muuhun sellaiseen piennykeröintiin. Sitäpaitsi nuo lasipurkit olivat ällöttävän söpösiä ja ne voi hyödyntää sitten kun kaiken nukan on ehtinyt tärvätä johonkin. :D
Lisäuutisissa: Jos joku tätä blogia seuraa niin laitoin hieman posliinia ja vanhaa kökkökeramiikkaa myyntiin Facebookissa Minikirppis - osta ja myy -ryhmässä. Osa on huutokaupattavana ja niiden osalta huutaminen tyssää sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten kannattaapi kiirehtiä. Lisäsin juuri vielä muutaman kikkanan toiseen myyntiryhmään. ;)
February 16, 2015
Posliinikeramiikkaa... taas.
Tekoprosessi näillä oli sama kuin aiemmillakin. Eli dreijattu puoliposliinisavesta, lasitettu kirkkaalla, värittömällä lasitteella ja maalattu posliiniväreillä (pigmentti + maalausöljy).
Hitusen isommat kuvat tarjolla kun painatte alla olevaa nappulaa. :)
February 08, 2015
Porsiliinikermakakkaa!
Kermakakkapäivityksen aika, kas tässä!
Näitä on reippahasti enemmän kun jatkaapi artikkelin lukemista...!
October 29, 2014
Progress Report: Posliinia - Porcelain
Note to self: Porcelain-paper clay, not suitable for throwing... Posliinipaperisavi ei sovellu dreijaamiseen... |
Keramiikan opettaja oli niin mukava, että tilasi minulle sittemmin tähän käyttöön sopivampaa posliini(kivitavarasekoite)savea, jota oli ilo dreijata ja josta pitäisi myös niinikään tulla poltossa täysin valkoista. Se oli myös puolet halvempaa kuin posliinisavi, joten sopi passelisti kukkarolleni. Laitan niistä tuotoksista kuvia myös kunhan valmistuvat.
I thought I'd give painting porcelain a try this year so I decided to make some miniature stuff for that in my ceramics class. These were thrown from porcelain-paper clay (not sure what the actual term for it is, but it's porcelain clay with paper fibres mixed into it so it's easier to sculpt), which was definitely not a joy to throw because of its consistency. It was also kinda horrendous to trim since crumbs broke loose even when I tried to be careful. Basically it was pretty much a disaster all around.
Fortunately my ceramics teacher ordered another type of clay for me to use and it was much nicer to throw on the wheel. It's a mixture of porcelain and regular stone goods clay, but it should end up white once it's fired. So basically it should look the same as regular porcelain, but it was only half the price)! I'll post pictures of that sometime later.
February 13, 2014
Guess what...! Arvaapa mitä...!
Subscribe to:
Posts (Atom)